Viimeiset Uutiset

  • Suninen kahmi oppia ja sai kiitosta tiimipäälliköltä

     Uusi auto ja M-Sport -talli tulivat Teemu Suniselle tutuksi Ruotsin rallissa. Hän ajoi WR2C-luokassa toiseksi ja kahmi oppia tulevia kisoja varten.
    - Tärkein oppi tästä kilpailusta oli työskentely ison tiimin kanssa. Se on eri asia kuin pienessä tiimissä. Kestää aikansa opiskella kuka mistäkin vastaa. M-Sportin on todella hieno ammattilaistalli, Suninen sanoi.
    Opiskelemista riitti myös Ford Fiesta R5 -ajokin kanssa.
    - Nämä kilpailun kaksi viimeistä päivää kaikki luisti. Alussa oli pientä opiskelemista esimerkiksi siinä, että kun testeissä ajaa aina uudelleen itse tiehen ajamaansa uraa. Nyt edessä ajoivat uudet WRC-autot. Niissä on tasauspyörästön keskilukko ja ne pystyvät ajamaan suoremmalla linjalla kuin mitä me takaa tulevat, Suninen sanoi.
    Suninen päätti Ruotsin rallin voittamalla luokkansa kahdella sunnuntain kolmesta erikoiskokeesta. Maalissa eroa luokan voittaneeseen Pontus Tidemandiin oli
    51,8 sekuntia. Suninen oli Ruotsissa WRC2-luokan toinen myös viime vuonna.
    M-Sportin kokenut tallipäällikkö Malcolm Wilson kävi kisan jälkeen kiittelemässä Sunisen vauhtia ja ensiesiintymistä tiimissä muutenkin.
    Seuraava kilpailu Sunisella on huhtikuussa ajettava Korsikan ralli.
    - Nyt tässä on pieni tauko ennen Korsikan rallia. Se pitää käyttää fyysisen kunnon treenaamiseen ja ajoharjoitteluun, Suninen sanoo.
     
    Read More
  • Huurtunut tuulilasi kiusasi, Suninen WRC2-luokassa toisena

    Teemu Suninen ajoi yhtä erikoiskoetta lukuun ottamatta tasaisen varman päivän Ruotsin rallissa. Hän on WRC2-luokassa toisena 1.16 minuuttia johtavasta Pontus Tidemandista jääneenä.
    Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella Suninen menetti aikaa yli 20 sekuntia kärkeen nähden, kun tuulilasi huurtui.
    - Siinä ei vaan voinut ajaa kovaa, kun ei ollut näkyvyyttä, mutta sen jälkeen mentiin reipasta tahtia ja pysyttiin hyvin kärjen tahdissa, Suninen kertaili.
    Suninen oli kaikilla muilla erikoiskokeilla WRC2-luokassa kolmen parhaan joukossa. Sunnuntaina kilpailu jatkuu kolmella erikoiskokeella. Niiden aikana Sunisen tavoite on pitää luokan toinen sija.
    - Täysillä pitää ajaa, erot ovat vielä sen verran pienet, Suninen sanoo.
    Luokassa kolmantena oleva Ole Christian Veiby on vain 5,3 sekunnin päässä. Sunista se ei huoleta.
    - Itsellä on ihan hyvä fiilis. Olen päässyt hyvin sisään, kuinka tätä autoa pitää ajaa, ensimmäistä kilpailuaan M-Sportin Fordin R5 –ajokilla ajava Suninen sanoi.
    Read More
  • Suninen nousi WRC2-luokassa toiseksi

    Teemu Suninen kipusi mainiolla ajolla WRC2-luokassa toiseksi Ruotsin rallin perjantain etapilla. Hän ajoi seitsemän erikoiskokeen aikana yhden luokan pohja-ajan ja oli muilla kolmen parhaan joukossa.
    - Aamupäivällä näkyi, että tämä on minulle ensimmäinen ralli uudella autolla, mutta iltapäivällä ajo kulki jo oikeinkin hyvin. Joku pieni virhe tuli, kun ajettiin pimeässä viimeistä pätkää, Suninen sanoi.
    Luokkaa johtaa Ruotsin Pontus Tidemand 45,1 sekunnilla ennen Sunista. Ralli jatkuu lauantaina seitsemän pikataipaleen rupeamalla.  
    -  Sellaista pientä tarkkaavaisuutta, eli tarkempaa ajolinjaa pitää hakea. Myös risteyspaikkojen lähestymiseen jäi parannettavaa, Suninen summasi perjantain tuomia oppeja.
    - Auto toimi hyvin. Tein päivällä siihen pieniä muutoksia, mutta vain sään takia. Autossa sinällään ei ollut ongelmia.
    Kilpailussa kärjessä WRC-autojen kuljettajat valittelivat liukkautta erikoiskokeiden toisella ajokerralla iltapäivällä. Sunisen mukaan hänen lähtönumerollaan ei ollut samaa murhetta.
    - Meille tielle oli iltapäiväksikin putsaantunut selvä nelivetoauton ajolinja.
    Lauantain taktiikka on selkeä.
    - Pidetään vauhti kovana. Kisa jatkuu aika samantyyppisellä tiellä kuin mitä nyt ajettiin.    
    Tuloksia
    Read More
  • Suninen spinnasi: Jatkossa pitää vain keskittyä hyvin

    Teemu Suninen käänsi ajatukset tiukasti perjantain erikoiskokeisiin heti torstai-iltana Karlstadissa Ruotsin MM-rallin avanneen 1,9 kilometrin pikataipaleen jälkeen.
    M-Sportin Fordilla kilpaileva Suninen jäi 10,6 sekuntia WRC2-luokan pohja-ajasta ajovirheen hidastamana.
    - Tein ison virheen. Spinnasin hypyn jälkeen. Nyt pitää vaan keskittyä hyvin tuleviin erikoiskokeisiin, Suninen totesi.
    Ralli alkaa toden teolla perjantaina seitsemän erikoiskokeen rupeamalla. Erikoiskoetta ajetaan yhteensä 145,65 kilometriä ja niistä viimeistä lukuun ottamatta kaikki ajetaan Norjan puolella.
    Kilpailun ensimmäisen erikoiskokeen jälleen WRC-luokkaa johtaa Skodalla kilpaileva norjalainen Ole Christian Veib. Toisena on Fordia ajava Ruotsin Pontus Tidemand sekunnin erolla kärjestä. Kolmantena on Fordilla kisaava norjalainen Eyvind Brynildsen 1,6 sekuntia luokan kärjestä.
    Tulokset
     
     
     
    Read More
  • Suninen valmis Ruotsin ralliin: Tavoitteena virheetön ajo

    Teemu Suninen ja Mikko Markkula aloittavat rallin WRC2-luokan maailmanmestaruusjahdin Ruotsin rallista torstaina. Se on parin ensimmäinen kilpailu M-Sport -tiimissä Ford Fiesta R5 -ajokilla.
    - Olen tyytyväinen, jos saan aikaiseksi hyvän, virheettömän ajon ja löydän luoton uuteen autoon, Suninen sanoo.
    Jos tavoite toteutuu, Suninen taistelee 18 erikoiskokeen reitillä WRC2-luokan voitosta.
    - Aina se harmittaa, jos sijoitus on joku muu kuin voitto, Suninen tunnustaa.
    Vuosi sitten Suninen oli Ruotsin rallissa RC2-luokassa toinen. Silloin reitti ei ollut yhtä hyvässä kunnossa kuin nyt.
    - Nyt teiden pohjat ovat jäässä ja hyvässä kunnossa. Lumipenkkoja on jollakin pätkillä kiitettävästi, joillakin taas todella vähän. Voittaja on näissä oloissa se joka ajaa lujaa, eikä tee virheitä. Erojen kiinniajaminen näin nopealla reitillä on vaikeaa, Suninen sanoo.
    Sunisen veikkailuissa Ruotsin kokenut Pontus Tidemand on WRC2-luokassa ehkä kovin haastaja. Reitille Suninen lähtee luottavaisena.
    - Hieno fiilis päästä taas ajamaan pitkän tauon jälkeen. Kaksi testipäivää jätti autosta hyvän tunteen, Suninen sanoo.
    Ruotsin rallin huoltoparkki on Torsbyssä. Kilpailu alkaa torstaina (9.2.) yhdellä erikoiskokeella Karlstadista. Perjantaina ja lauantaina ajetaan molempina päivinä seitsemän erikoiskoetta ja sunnuntaina kolme. Erikoiskokeita ajetaan kaikkiaan 331 kilometriä.
    - Uskon, että tästä tulee meille hyvä kilpailu, Suninen sanoo.
     
    Read More
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
Teemu Suninen
Kuljettaja

♦ Syntynyt: 1.2.1994, Tuusula ♦ Asuinpaikka: Jokela ♦ Siviilisääty: Naimaton ♦ Pituus: 184 cm ♦ Paino: 65 kg ♦ Harrastus: Kuntoilu ♦ Lempiralli: Suomen MM-ralli ♦ Paras saavutus: WR2-luokan MM-hopea 2016

Mikko Markkula
Kartanlukija

♦ Syntymäaika ja -paikka: 3.1.1981, Hämeenlinna ♦ Siviilisääty: Avoliitto ♦ Asuinpaikkakunta: Helsinki ♦ Koulutus: Insinööri (Tuotantotalous) ♦ Harrastukset: Urheilu, laskettelu, moottorikelkkailu, jalkapallo

URA

Teemu Suninen

2009:   Kartingin KF2-sarjan SM-hopea
2010:   Kartingin KF2-sarjan EM-pronssi Kartingin KF2-sarjan SM-kulta
2011:   SKUSA SuperNationals KF2-sarjan kulta
2012:   Rallicrossin EM-sarjan S1600-luokan 8. (yksi osakilpailuvoitto)
2013:   F-Cupin B-juniorien mestaruus
2014:   Rallin SM 3 -luokan 4. (yksi osakilpailuvoitto) Fiesta Sport Trophy Finland -luokan voitto
Suomen MM-ralli WRC 3 –luokan voitto WRC 3 -luokan 8. ( yksi ralli, yksi voitto )
2015:   TMG Junior Driver Development Programme
Ajoi MM-sarjaa WRC 3 –luokassa etuvetoisella Citroenilla ja
nelivetoisella Skoda Fabia S2000:lla ja loppukaudesta Ford Fiesta R5:llä.
Otti luokkavoiton sekä WRC 3:ssa että WRC 2:ssa
♦ 2016:   Monte Carlo –rallissa viides RC2-luokassa
Ruotsin rallissa RC2-luokassa toinen ja yleiskilpailussa 10:s
Meksikon rallissa WRC2-luokan voitto ja yleiskilpailussa 9:s
Sardinian rallissa WRC2-luokan voitto ja yleiskilpailussa 8:s
Puolan rallissa WRC2-luokan voitto ja yleiskilpailussa 11.
Suomen rallissa WRC2-luokan toinen ja yleiskilpailussa 10.
Korsikan rallissa RC2-luokan viides ja yleiskilpailussa 15.
Katalonian rallissa WRC2-luokan viides ja yleiskilpailussa 28.
Walesin rallissa WRC2-luokan kolmas ja yleiskilpailussa 14.

 

Mikko Markkula

2001:   Nuorten SM sarjan 4. kuljettajana Jarkko Miettinen,
2002:  SM-sarja N-ryhmässä 2. kuljettajana Jarkko Miettinen,
2002:   Neste Rally Finland N-ryhmän 1. kuljettajana Jarkko Miettinen,
2003:   SM-sarjan osakilpailuja A- ja N-ryhmässä kuljettajina Janne Tuohino, Jouni Ampuja ja Jarkko Miettinen
sekä JWRC sarjassa Suzukin tiimissä kuljettajana Ville-Pertti Teuronen,
2004:   SM-sarjan osakilpailuja A- ja N-ryhmässä kuljettajina Jouni Ampuja ja Jarkko Miettinen,
2005:   MM-sarja Skodan tehdastiimissä kuljettajana Janne Tuohino sekä SM-sarjan osakilpailuja N-ryhmässä kuljettajana Jarkko Miettinen,
2006:   APRC-, Kiinan mestaruussarja ja SM-sarja N-ryhmässä kuljettajana Jarkko Miettinen, JWRC sarja kuljettajana Kalle Pinomäki sekä MM-sarja kuljettaja Janne Tuohino,
2007:   FIA Tuotantoautojen MM-sarja 5. loppupisteissä sekä MM-ralleja WRC kalustolla, kuljettajana Juho Hänninen,
2008:   FIA Tuotantoautojen MM-hopeaa, kuljettajana Juho Hänninen.
2009:   Skoda Motorsport, kuljettajana Juho Hänninen
2010:   Skoda Motorsport, IRC-sarjan mestaruus, kuljettajana Juho Hänninen
2011:   Skoda Motorsport, Red Bull Skoda. SWRC-luokan maailmanmestaruus, kuljettajana Juho Hänninen
2012:   Skoda Motorsport, rallin Euroopan mestari, kuljettajana Juho Hänninen
2013:   Skoda Motorsport, Volkswagen Motorsport, MM-sarja, kuljettajana Andreas Mikkelsen
2014:   Volkswagen Motorsport, MM-sarja, Ruotsi 2., kuljettajana Andreas Mikkelsen
♦ 2015:   Ajoi Teemu Sunisen kanssa MM-sarjaa WRC 3 –luokassa etuvetoisella Citroenilla,
nelivetoisella Skoda Fabia S2000:lla ja loppukaudesta Ford Fiesta R5:llä.
Otti luokkavoiton sekä WRC 3:ssa että WRC 2:ssa
♦ 2016:   Monte Carlo –rallissa viides RC2-luokassa
Ruotsin rallissa RC2-luokassa toinen ja yleiskilpailussa 10:s
Meksikon rallissa WRC2-luokan voitto ja yleiskilpailussa 9:s
Sardinian rallissa WRC2-luokan voitto ja yleiskilpailussa 8:s
Puolan rallissa WRC2-luokan voitto ja yleiskilpailussa 11.







Get in touch with us

MANAGEMENT